lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kyyt heräsivät

Heti lapista paluun jälkeen kevät näytti olevan niin pitkällä täällä Porin seudulla, että oli pakko mennä katsomaan joko käärmeet olisivat heränneet. Soittelin Mikalle josko olisi kiinnostusta lähteä katsomaan tilannetta paikanpäälle. Eipä aikaakaan, kun oltiin matkalla pelipaikalle. Lunta oli metsässä paikoittain vielä saappaan varren verran, mutta mäen päältä oli kaikki lumi jo sulanut pois. Mitään hurjaa joukkoheräämistä ei vielä ollut tapahtunut, mutta sentään yksi koiraskyy oli noussut lämmittelee kevätauringossa. Nämä kuvat siis kuvat 25.3. ja mielestäni melko aikainen oli tämän vuoden ensimmäinen havainto. Vertailun vuoksi viime vuonna ensimmäinen käärmekuva tuli napsittua 10.4. ja kaksi vuotta sitten 12.4.

Kyy

Kyy

Paikalla päräytteli myös palokärki, josta seuraavanlainen risukkokuva.

Palokärki

Päätettiin vielä käydä katsomassa Lampinkosken karatilanne. Oksiston takaa tuli napattua muutama kuva. Oksissa oli vain muutama pieni reikä, joista sain juuri ja juuri sihdattua manuaalitarkennuksella karan jotakuinkin terävyysalueelle. Tarvii nähtävästi ostaa Nikoni, jotta saa toimivan automaattitarkennuksenkin. Oksat tekivät kuitenkin itseäni miellyttävän tekstuurin taustoihin.

Koskikara

Koskikara
Lisää kuvia löytyy kuvagalleriasta sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä

Ei kommentteja: