sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Hyppyhämähäkkejä

Tarkkaavainen kulkija voi nähdä metsässä tai kotitalon seinällä pieniä alle sentin mittaisia vilkkaasti liikkuvia ja vähän väliä pysähteleviä ötököitä. Tarkkaan katsottaessa ne paljastuvat usein hyppyhämähäkeiksi (Salticidae). Hyppyhämähäkkien vartalo on usein karvojen peitossa ja silmät ovat huomattavan suuret vartaloon nähden. Tämä antaa hyppyhämähäkeille tunnistettavan ja ominaisen sympaattisen ulkonäön. Hyppyhämähäkit eivät kudo verkkoa, vaan nimensä mukaan saalistavat hyppimällä. Ne kyllä pystyvät tekemään seittiä, mutta käyttävät sitä lähinnä pelastautumisköytenä hyppiessään ja saalistaessaan. Ne pystyvät hyppäämään jopa 50 kertaisen matkan omaan ruumiiseensa nähden. Vertailun vuoksi ihmiselle tämä matka tarkoittaisi noin sataa metriä.

Näkökyky on niiden tärkein työkalu saalistuksessa. Usein näkeekin niiden selkeästi kääntelevän ja nostelevan eturuumistaan tutkiessaan ympäristöään. Hyppyhämähäkit ovat siitä hassuja ötököitä, että ne kiinnittävät huomiota myös isoihin liikkuviin asioihin, kuten ihmiseen. Ne kääntävät päänsä kohti lähelle tullutta ihmistä ja tapittavat tiukasti kohti. Ihmisestä tämä näyttää ja tuntuu hassulta, kun pieni hämähäkki tutkiskelee viereen tullutta jättiläistä antaumuksella katsomalla suoraan silmiin.

Hyppyhämähäkit ovat toisaalta hyviä naamioitumaan, mutta toisaalta myös erittäin kirjavia ja räikeän värisiä. Etenkin jotkin ulkomaiset lajit ovat todella värikkäitä. Eräs hyppislaji on erikoistunut naamioitumaan muurahaiseksi ja onkin kooltaan ja ulkonäötään aivan pienen muurahaisen näköinen. Hyppyhämähäkkilajeja on maailmanlaajuisesti 5000 ja Suomessakin on tavattu yli 40 lajia. Tunnistaminen ei ole näin maallikolle helppoa, joten seuraavissa kuvissa saattaa olla jotain virheitä, mutta yrittänyttä ei laiteta.


Evarcha falcata - nummihyppijä

Evarcha falcata - nummihyppijä

Salticus cingulatus - toinen seeprahyppijälaji

Salticus cingulatus - toinen seeprahyppijälaji
Salticus scenicus - seeprahyppijä

Salticus scenicus - seeprahyppijä

Salticus scenicus - seeprahyppijä


Heliophanus flavipes tai cupreus?

Heliophanus flavipes tai cupreus?

Heliophanus flavipes tai cupreus?

Heliophanus flavipes tai cupreus?

Aelurillus v-insignitus

Aelurillus v-insignitus

Aelurillus v-insignitus

Aelurillus v-insignitus

Evarcha falcata - nummihyppijä

Evarcha falcata - nummihyppijä

Evarcha falcata - nummihyppijä

Synageles Venator - "muurahaishämähäkki"

Synageles Venator - "muurahaishämähäkki"

Synageles Venator - "muurahaishämähäkki"

Aelurillus v-insignitus

Aelurillus v-insignitus

Aelurillus v-insignitus


Ei kommentteja: