tiistai 27. syyskuuta 2011

Kuikkia

Käväistiin poikien kanssa mökillä viikko sitten sunnuntaina vähän puolivahingossa kotimatkan varrella. Ajatuksena oli ottaa päivän päätteeksi vielä yksi kunnon hylsy, tällä kertaa järvellä oleskelevista kuikista. Aikamme laiturilla katseltuamme päätettiin käydä vähän soutelemassa, jos vaikka päästäisiin vähän lähemmäksi kohteita. Yllätys oli kohtalainen, kun pari kuikkaa jäi pyörimään ja ihmettelemään veneemme ympärille. Järvellä kaikuu varmasti vieläkin se pauke, joka kantautui kolmesta punahehkuisena paukkuneesta sulkimesta sinä aikana kun kuikat seilasivat veneemme vieressä. Välillä piti varovasti kääntää venettä ja soutaa sopivampaan paikkaan. Monesti olen kuikkia "kotijärvellä" kuvaillut, mutta kertaakaan en ole ennen päässyt näin hyvin lähelle. Onneksi muutama kuva jäi itsellekin muistoksi tuosta keikasta.







Ei kommentteja: