sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Matelijoita

Kiitos Rane Olsenin, sain tiedon paikasta mistä voi löytää käärmeitä, joten pitihän siellä käydä katsastamassa josko minäkin muutaman näkisin. Paikka tosiaan näytti sellaiselta, jossa käärmeet voisivat viihtyä. Jonkun aikaa paikalla kierreltyäni ensimmäinen rantakäärme osui silmiini. Se lepäili auringossa risukon keskellä kovin epäkuvauksellisessa paikassa, mutta otinpa siitä silti muutaman kuvan. Myöhemmin näin kaksi muutakin rantakäärmettä, myöskin risukossa, ja yhden sisiliskon joka myös oli kevään ensimmäinen. Kyitä ei näkynyt ainuttakaan. Turhan jääräpäisesti kaikki kuitenkin pysyttelivät risukossa joten montaakaan kuvaa ei tullut otettua. Tässä kuitenkin muutama risukossa piileskelevä matelija.



Herukkaperhonen sentään jaksoi muutaman hetken pysyä paikallaan. Ensimmäiset perhoskuvatkin tuli näin ollen tälle vuodelle otettua.


Ei kommentteja: